 Gallerian tuorein kuva
 |
15
tuoreinta uutista Kaikki uutiset
| 22.2.2012 |
| Nähdäänkö ensivuonna Kemijärvellä ensimmäistä kertaa kelkkaenduron EM- kilpailu? |
Suomen Moottoriliitto ry:n kelkkaenduron lajiryhmä on esittänyt moottoriliiton hallitukselle, että se vie asian Euroopan Moottoriliitto UEM:lle päätettäväksi. Kelkkaenduro on lajina mahdollisesti Euroopassa suurempi kuin snowcross mutta siltä puuttuu kuitenkin Suomen mestaruutta korkeampi taso. Noin viisi vuotta sitten asia on ollut ensi kertaa esillä mutta tällöin asia ei ole edennyt keskusteluja pidemmälle. Nyt asia on päätetty viedä eteenpäin. Moottoriliiton on aikaisemmin ollut muiden pohjoismaiden kanssa yhdessä viemässä snowcrossia ensin EM- tasolle ja siitä aina MM- tasolle saakka. Nyt kun kysymyksessä on niinkin iso laji kuin kelkkaenduro niin samaa mallia noudattaen, pitäisi EM- arvon saaminen lajille olevan pikemmin esitysasia UEM:lle. Koska moottoriliiton kelkkaenduron lajiryhmä on esityksen takana, on luonnollista, että kilpailukin haetaan ensimmäisenä Suomelle. Kemijärvellä järjestettävä Giant- kilpailun historiaan liittyy niin monen kanasianvälisen kelkkatähden nimet, että on luonnollista esittää ensimmäisen EM- kilpailun hakemuksen Giant- kilpailulle.
– Olen käynyt alustavan keskustelun asiasta kerhon puheenjohtajan kanssa ja saanut hakemuksen esittämiselle hyväksynnän. Olen todella iloinen lajiryhmän puolesta että lajille halutaan EM- arvo ja tietysti siitä, että kilpailulle on heti olemassa kokenut kilpailuja järjestänyt hakija, kertoo Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist.
UEM päättä arvon myöntämisestä viimeistään vuosikokouksessa 30.6.2012 Serbiassa.
|
| Toimitus |
| 9.2.2012 |
| KELKKAKUNKKU - KING SNOW CIRCUS 10.3. 2012 |
Kelkkakunkun tiedote 09.02.2012 Koko perheen vauhdikas lumisirkus Messilässä ! Lauantai 10. maaliskuuta 2012, Messilä. Pääsyliput: aikuiset 20 euroa / lapset 10 euroa. Ennakko: Menolippu (www.menolippu.fi) tai info@kelkkakunkku.fi
Perinteinen, jo 18. kerran peräkkäin järjestettävä Kelkkakunkku-tapahtuma on siirtynyt Nilsiän Tahkovuorelta Päijät-Hämeen sydämeen. "Halusimme tuoda moottorikelkkailun suurtapahtuman etelään, lähemmäksi suuria asutuskeskuksia. Levillä ja Tahkovuorella järjestetyt tapahtumat ovat olleet onnistuneita, mutta nyt tapahtumaa järjestetään jo toista kertaa eteläisessä Suomessa, jossa välimatkat suuren yleisön tavoittamiseen ovat merkittävästi pienemmät. Kelkkakunkku-kisa on ollut niin suomalaisen kuin eurooppalaisenkin moottorikelkkaurheilun tärkein ja suurin tapahtuma kautta aikojen. Kisa järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1995. Kelkkakunkku-kisassa haetaan maailman parasta all-around-kelkkailijaa! Kisan tarkoituksena on löytää maailman paras all-around-moottorikelkkailija ja tarjota samalla niin lajin harrastajille kuin vauhdikkaaseen lajiin perehtymättömillekin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas koko perheelle tarkoitettu tapahtuma. Kelkkakunkku-kisaan voi osallistua kuka tahansa moottorikelkkailusta innostunut lajin harrastaja. Kelkkakunkku-kisa yhdisti ensimmäisenä maailmassa metsäpoluilla ajettavan enduron ja vaativalla radalla ajettavan snow crossin ja lanseerasi Suomeen kokonaan uuden lajin, hill climbin eli mäkikiihdytyksen. Kelkkakunkku-kisa on siis edellä mainittujen kolmen erikoislajin sekä uutuutena Kunkussa ajettavan sprintin vaativa yhdistelmä ! Viime talvena Lahdessa Kelkkakunkku houkutteli yli 100 kisakuskia radalle ja runsaat 5 000 henkeä katsomoon. Vuoden 2012 tapahtumaan odotetaan n. 150 kuskia ja vähintään yhtä runsasta katsojamäärää. Kaiken kaikkiaan Kelkkakunkku-kisassa on kuluneiden vuosien aikana kilpaillut yli 3 000 kilpailijaa. Yleisöä tapahtuma on yli 15 vuoden aikana kerännyt noin 100 000 henkeä ja television välityksellä Kelkkakunkku-kisan on kotimaisilla ja ulkomaisilla tv-kanavilla nähnyt yli 50 miljoonaa ihmistä. Tapahtuman muu oheisohjelma Luvassa paljon myös muuta ohjelmaa koko perheelle; mm. lasten kelkka- ja mönkkärirata, pulkkamäki, stunt show, vuoden 2013 kelkkauutuudet Polariksen ja Arctic Catin osalta. VIP- vieraille on varattuna Messilän Kartano palveluineen ja tapahtuma huipentuu Hill Climbin jälkeen Kunkkubileisiin Messilän Markkinaravintolaan.
Tähtien Kisa: Tapahtuman lisämausteena järjestettävään Tähtien Kisaan kutsutaan kaikki eturivin Snow Cross- kuskit kilpailemaan erittäin näyttävässä Cross- kilpailussa, joka ajetaan Kelkkakunkun yhteydessä.
Messilä: Monista lumitapahtumista kuuluisa Messilä on eteläisen Suomen suurin ja suosituin hiihtokeskus, jossa lumisesongin aikana tapahtuu noin 2 miljoonaa hissinousua ja jossa kävijämäärä on noin 150 000 henkeä. Lahdesta on Messilään matkaa 8 kilometriä ja Helsingistäkin vain 111 kilometriä.
Lisätietoja: Ville Haapio, 050 314 2626, ville@powerness.fi (Kisajärjestelyt) Rauli Pirinen, 040 516 9955, rauli@powerness.fi (Kisajärjestelyt)
Alustava aikataulu: Perjantai 9.3.2012 18.00 Varikko avataan Messilässä 21.00 Wellcome Party Lauantai 10.3.2012 07.00 Katsastus alkaa 08.00 Messilän katsomoalueet ja oheispalvelut avataan 08.30 Yhteistyökumppaneiden myynti- ja promopisteet avataan 09.00 Kelkkakunkun Enduro alkaa 09.15 Varikko avataan yleisölle 09.30 Lasten minimönkkäri-/ kelkkarata avataan (ilmainen lapsille !) 09.30 Lasten pulkka- ja liukurimäki avataan (ilmainen lapsille !) 10.00 Kelkkakunkun Sprint alkaa 12.00 VIP- ruokailu alkaa 13.00 StarWars tähtien kisa 14.30 Stunt haastattelu 15.00 Stunt Show (ainutlaatuinen esitys, ensimmäistä kertaa Suomessa !) 16.00 Rinneohjelmaa 16.30 Urheilijahaastattelu 17.00 Kelkkakunkun Hill Climb alkaa Kelkkamäenrinteessä 18.00 Oheisohjelmaa + julkkishaastattelu 21.00 Palkintojenjako Kelkkamäenrinteessä 22.00 Bilebändi aloittaa Markkinaravintola Messilä 22.30 VIP iltapala
|
| Toimitus |
| 7.2.2012 |
| Pro-stock SM-snowcross Punkaharju 18-19.2.2012 |
Helmikuun lopussa taistellaan Pro-stock luokan Suomen mestaruudesta itäisessä Suomessa Punkaharjulla. Viikonlopun aikana ratkaistaan Pro-Stock SM-mitalien kohtalo. Lauantaina ajetaan kaksi kilpailuerää ja sunnuntaina toiset kaksi kilpailuerää. Nämä neljä kilpailuerää ratkaisevat pro- stock luokan Suomen mestaruuden. Lauantaina muina luokkina ajetaan, Sinisalo Challenge, harraste ja veteraanit, Trail-Stock, sekä Junior luokat. Sunnuntaina SM-luokan lisäksi kilpaillaan Sport, harraste ja veteraanit, sekä Trail-Stock luokissa. Kilpailut toimivat valmistavana kilpailuna seuraavana viikonloppuna ajettavalle MM-kilpailulle. MM-kilpailu ajetaan Venäjällä, joten Punkaharjun sijainti Itä-Suomessa sopii hyvin MM-kilpailuun suuntaaville kuljettajille. MM-sarjan kuskeja varten on järjestetty kilpailupaikalle, myös lämmintä huoltotilaa. Kisarata on käytössä kilpailun jälkeisenä maanantaina testausta varten. Näillä toimin järjestäjä pyrkii edesauttamaan kuljettajien menestystä kivikovassa MM-taistossa. Kilpailut ajetaan Punkaharjun Lomakeskuksen alueella, aivan Ravintola Paviljongin edustalla. Kilpailun lisäksi alueella on myös muuta tapahtumaa, joten paikalle odotetaan suurta yleisöä. Lauantaina on järjestetty linja-autokuljetus Savonlinnasta kilpailupaikalle ja takaisin. Lauantai-ilta jatkuu AfterCross-ulkoilmabileissä, jossa jatketaan huikeaa crossitunnelmaa Punkaharjun Paviljongin tiloissa rentojen skabojen ja DJ:n tahdittaman musan parissa. Sunnuntain kisapäivän oheisohjelma on suunnattu lapsiperheille. Ajojen ohessa on lapsille järjestetty omaa ohjelmaa, muun muassa rekikyyditystä, lasten SnowCross, polkuautorata sekä piirustuskilpailu, johon osallistuneista yksi palkitaan moottorikelkka-ajelulla. Sisäänpääsy kisa-alueelle ja AfterCross-ulkoilmabileet maksavat 5 euroa per henkilö, kun taas perhepaketin voi hankkia hintaan 10 euroa (sis. 2 aikuista + 2 lasta). Kilpailut alkavat molempina päivinä kello 12.00. Aika-ajot järjestetään kello 10.00 alkaen. Lisätietoa www.punkaharjunlomakeskus.fi/fi/snowcross Lisätietoa antaa myös järjestävän seuran Itä-Savon moottorikelkkailijoiden Jonne Tynkkynen, Puh. 040 7335440 ja jonne.tynkkynen@esmarin.fi
|
| Toimitus |
| 1.2.2012 |
| Kuvaa talven suosituin kelkkavideo ja voita moottorikelkka!!! |
BRP:n tiedote, Rovaniemi, 1. helmikuuta 2012
BRP Rider´s Cut -videokisassa huimat palkinnot! – Talvi, luontoelämykset ja moottorikelkkailu – siinä elementit, jotka hyvästä moottorikelkkavideosta löytyvät. BRP Rider´s Cut -videokilpailu hakee suosituinta kelkkavideota ja palkitsee sen tekijän uudella Lynx®- tai Ski-Doo®-moottorikelkalla. BRP Rider´s Cut Video Challenge on Lynx- ja Ski-Doo-moottorikelkkojen valmistajan BRP Finland Oy:n järjestämä kilpailu, jonka tarkoitus on löytää paras, enintään kaksi minuuttia pitkä, moottorikelkka-aiheinen video. Videokilpailussa ei etsitä hurjia temppuvideoita, vaan elämyksiä. "Elämyksellisyys on avainsana. Se voi olla syvänlumen kelkkailua, nuotion äärellä istuskelua ja naureskelua tai se voi olla sitä, että lähdetään kelkalla luontoon katselemaan maisemia tai eläimiä. Temppuilua emme etsi, sillä niitä videoita löytyy jo vaikka kuinka paljon", sanoo BRP Finland Oy:n toimitusjohtaja Jukka Jokinen. "Myös kuvaus siitä, kuinka harrastus tuo perheen yhteen, on hyvä lähtökohta videolle. Hän, jolla on hyvä ajatus elämyksellisyydestä, pääsee tässä kilpailussa pitkälle!" Jokinen jatkaa. Idean siis pitää olla kristallinkirkas ja hyvä, ja hyvät ovat palkinnotkin: voittajalle on luvassa Lynx Xtrim 600 ACE tai Ski-Doo Renegade Sport 600 ACE moottorikelkka (arvo 10 190 e tai 10 150 e). Toiseksi sijoittunut voittaa 2 000 euron, ja kolmanneksi sijoittunut 500 euron edestä BRP-tuotteita. BRP Rider´s Cut -videokilpailun töiltä edellytetään enintään kahden minuutin pituuden lisäksi luonnon ja hyvien kelkkailutapojen kunnioittamista, vastuuntuntoista ja turvallista ajamista, lakien ja säädösten noudattamista sekä asianmukaisten ajovarusteiden ja kypärän käyttöä. Videolla tulee myös näkyä Lynx- tai Ski-Doo-tuotemerkki. Mielikuvitukselle on jätetty tilaa, sillä itse moottorikelkkaa videolla ei tarvitse esiintyä. Kisaan voivat osallistua Suomessa, Norjassa tai Ruotsissa kilpailun aikaan pysyvästi asuvat, 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Kilpailun osallistumisaika päättyy 6. toukokuuta 2012, jonka jälkeen alkaa yleisöäänestys. Kilpailun voittajat määräytyvät yleisöäänestyksen perusteella 28. syyskuuta 2012. Lisätietoja kisasta ja sen säännöistä osoitteesta www.riderscut.com .
|
| Toimitus |
| 30.1.2012 |
| Arctic Cat tuo markkinoille ainutlaatuisen supersportti-ATV:n, Wildcat 1000i:n |
50 vuotta alansa edistyksellisimpiä tuotteita valmistanut Arctic Cat tuo Suomen markkinoille odotetun, huippusuorituskykyisen supersportin maastomönkijän, Wildcat 1000i:n. Tämä Wildcat on suunniteltu räväkästä menosta nauttiville, tehoa, ketteryyttä ja nopeutta arvostaville kuskeille. Tämä laite on omiaan vaativille maasto-olosuhteille, vuorista tasangoille ja kaikkeen siltä väliltä. Wildcat 1000i:n käsittelyn tarkkuus ja ohjattavuus ovat ennennäkemätöntä ROV-laitteissa. Tästä supersportti ”Hot Rodista” löytyy tehoa, ketteryyttä ja nopeutta. Muotoilu on huomiota herättävän sporttinen. Tämä Wildcat on todellakin ainutlaatuinen, se vie ”Side by Side” suorituskyvyn täysin uudelle tasolle. Wildcatille on saatavana kattava mallisto lisävarusteita keväällä 2012. Laite on ensiesittelyssä MP12-näyttelyssä osastolla 6 c 70.
|
| Toimitus |
| 16.1.2012 |
| Lynx lahjoittaa LaMK:n junioreille kolme RAVE 600 ACE-moottorikelkkaa. |
BRP:n tiedote, Rovaniemi, 13.1.2012 – Lapin Moottorikelkkailijoiden nuorisojaosto saa käyttöönsä kolme uutta Lynx Rave 600 ACE-moottorikelkkaa. Uudet polttoainetaloudelliset ja vähäpäästöiset nelitahtikelkat otetaan käyttöön ensi tiistaina 17. helmikuuta Mäntyvaaran crossiradalla.
BRP Finland ja LaMK:n juniorijaosto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo aikaisemmilla kausilla. BRP Finlandin myyntipäällikkö Pekka Ohenoja sanoo, että Lynx kokee junioritoiminnan tärkeäksi. "Haluamme olla mukana tukemassa nuorten talviurheiluharrastusta ja ohjata nuoria vastuullisen moottorikelkkailun pariin."
LaMK:n juniorijaoksessa kelkkailee tällä kaudella 23 nuorta, joista neljä on tyttöjä. Junioreiden ikähaitari on 10 – 14 vuotta. Tyttöjen osuus nuorten kelkkailijoiden joukossa on hiljalleen kasvamassa. Talven aikana juniorit harjoittelevat ajamista valvotuissa olosuhteissa Mäntyvaaran snowcross-radalla, minkä lisäksi oppia hankitaan muun muassa kelkkailun pelisäännöistä.
Juniorit ottavat ensimmäiset maistiaiset uusista kelkoistaan Mäntyvaarassa tiistaina klo 18. Opastusta oikeaoppiseen kelkkailuun talven ensimmäisissä ajoharjoituksissa ovat antamassa snowcrossin elävä legenda ja kaksinkertainen maailmanmestari, Janne Tapio, sekä nuoremman polven terävimpään kärkeen kuuluva Ville Ylianttila.
|
| Toimitus |
| 5.1.2012 |
| BRP:n suomalaiskuljettajat mitalinhakumatkalle Östersundiin |
"…Mä lähden himaan! Ei estä enää mikään, ei mua määrää vääpelikään…" lauleskelivat Villet Lehtisalo ja Ylianttila tammikuun neljäntenä, kun taakse jäi kuuden kuukauden varusmiespalvelus Lapin Ilmatorjuntarykmentissä
Veltostumaan eivät tuoreet reserviläiset pääse, sillä ensi viikonlopun Arctic Cat Cup Ruotsin Östersundissa on talven ensimmäinen kansainvälinen mittelö. Lynx-pilotti Lehtisalon ja Ski-Doo-kuski Ylianttilan nälkä ennen kisaviikonloppua on kova, sillä kauden avauskisassa Kemijärvellä sekä Mäntyvaaran pakkaskisassa nuorukaisten vauhti oli kovaa. Ylianttila kirjasi nimiinsä Kemijärven kisan ja Lehtisalo voitti Mäntyvaarassa. Taisto kullasta ja kunniasta on viikonloppuna kova. LaMK:n nuoren polven snowcross-ässät eivät ole lähdössä soitellen sotaan. "Täysillä mennään. Tavoite on kolmen joukkoon", sanoo korpraali Lehtisalo ja tykkimies Ylianttila komppaa. Palkintopallille on kova tunku, ja kovimmiksi kilpakumppaneiksi Lehtisalo nimeää Ruotsin Lynx-miehet. "Nårsa on varmasti nopea. Alkukauden testeissä Ruotsissa myös Adam Renheimin vauhti oli todella kova", Lehtisalo arvioi. Östersundin kisan karsinnat ajetaan lauantaina ja finaalit lauantaina. Suomesta kisaan matkavat Suomen Lynx-kuskeista myös Hannu Toppala ja Victor Hertén ovat viivalla viikonloppuna. Kisassa nähdään myös kautensa aloittava hallitseva Pro-luokan Suomen mestari, Jussi Honka, jonka ajokki on Ski-Doo.
|
| Toimitus |
| 23.12.2011 |
| Hyvän Joulun toivotukset! |
MK-lehden/RideMedia Oy:n tontut toivottavat kaikille lukijoille Hyvää ja Rauhallista Joulua.
|
| Toimitus |
| 20.12.2011 |
| Teerikallion päiväkodin joulupukki ajaa Lynx-moottorikelkalla |
BRP:n tiedote, Rovaniemi, 19.12.2011 Teerikallion päiväkodin lasten Lynx-moottorikelkalla lahjoja kuskaava joulupukki oli voitokas idea Lynx-piparkakkukisassa. Kisan voitto lohkesi reilun 50 äänen saaliilla. Kisassa kakkoseksi leipoi Pöykkölän päiväkoti ja kolmanneksi Rantavitikan päiväkoti. Runsas osanotto ja kisan taso yllättivät kilpailun järjestäjän. "Osallistujia oli todella paljon ja ideat olivat uskomattoman hienoja. Äänestäjillä oli selvästi vaikeaa valita suosikkiaan useista hienoista töistä", sanoo myyntipäällikkö Pekka Ohenoja. BRP Finland palkitsee Teerikallion päiväkodin jauhopeukalot tiistaina, 20. joulukuuta. Voittajat saavat palkintonsa 11.30 Teerikallion päiväkodissa, osoitteessa Evakkotie 26. Myös muut kisaan osallistuneet päiväkodit palkitaan Lynx- tai Ski-Doo-rattikelkalla. Kisaan osallistui kaikkiaan 21 työtä ja ääniä annettiin 155 kappaletta.
|
| Toimitus |
| 19.12.2011 |
| BRP ja Arctic Cat tukkanuottasilla patenteista |
BRP on päättänyt haastaa Arctic Catin oikeuteen patenttiloukkauksista. Pohjois-Amerikasta kantautuneiden tietojen mukaan Arctic Catin uusi runkorakenne loukkaa patentoitua REV-platformia. Vireillä olevassa haasteessa mainitaan erityisesti uudet 2012-mallin Arctic Catit, mutta myös vanhemmat mallit, kuten Jaguar ja 600-kuutioinen vanha kilpamalli loukkaavat BRP:n mielestä heidän patenttejaan. Tällaiset mahdolliset oikeustaistelut eivät yleensä ole lyhyitä ja siitä on esimerkki Ski-Doon käyttämä katamaraanisuksi, josta käytiin oikeutta pitkään ja hartaasti. BRP hävisi lopulta jutun yksityishenkilöä vastaan, joka oli patentoinut kyseisen suksimallin jo aiemmin. Kuluttajan kannalta häviö oli onni, sillä kyseessä oli ainakin Suomen olosuhteisiin maailman huonoin suksi!
|
| Toimitus |
| 28.11.2011 |
| Tarvikekeskus on Suomen Polaris-kauppias 2010 |
Rovaniemeläinen Tarvikekeskus oy on valittu vuoden 2010 Polaris kauppiaaksi Suomessa. Tarvikekeskus Oy on toiminut erinomaisella aktiivisuudella ja saavuttanut myös mainiot myyntimäärät, kertoo Brandt - Polaris Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Tikkanen. Lisäksi Tarvikekeskus sai erilliset palkinnot erinomaisesta moottorikelkka- ja mönkijämyynnistä. Jari Heikkilä, Tarvikekeskuksen omistaja ja toimitusjohtaja, haluaa kiittää asiakkaitaan tämän kunnianosoituksen johdosta ja mainitsee, että onnistunut liiketoiminta perustuu aina hyvään palveluun. Totta kai myös hyvillä tuotemerkeillä on suuri merkitys menestykseen, lisää Heikkilä ja toivottaa asiakkaat tutustumaan uuteen laajennettuun myymälään, joten uutuuksia on entistäkin enemmän nähtävillä. Tarvikeskuksen uudet tilat ovat nyt kokonaisuudessaan noin 2800 neliötä, josta myymälätilaa on noin 2000 neliötä.
|
| Toimitus |
| 25.11.2011 |
| Kelkkakauden avajaiset nyt viikonloppuna Loukolla! |
Kelkkakauden avajaiset perjantaina 25.11 Tervajoella klo 10.00-17.00 ja lauantaina 26.11. Kauhajoella klo 10.00-14.00. Kauhajoella on lauantaina paikalla myös Scott maahantuojan edustaja. Molempina päivinä 20 ensimmäiselle asiakkaalle uusin MK-Lehti veloituksetta! Esillä alan johtavat merkit: Lynx ja Ski-Doo kelkat sekä Duell varusteet ja tarvikkeet Tarjouksia, tuote-esittelyjä, arvonta ja paljon muuta. Tervetuloa paikalle!
|
| Toimitus |
| 21.11.2011 |
| Päiväkodit saavat piparkakunmakuisen haasteen |
Rovaniemi, 21.11.2011 BRP:n tiedote – Luovuus ja rasavillit ideat pääsevät vauhtiin kun Lynx-moottorikelkkojen valmistaja, BRP Finland Oy, haastaa Rovaniemen päiväkotien pikkuleipurit piparkakkukisaan. Kisan aiheena ovat Lynx-moottorikelkat. Päiväkodit saavat tehtäväkseen suunnitella piparkakusta valmistetun Lynx-moottorikelkan. BRP lahjoittaa jokaiselle kilpailuun osallistuvalle päiväkodille Lynx- tai Ski-Doo-rattikelkan. Kilpailun voittaneelle päiväkodille on luvassa lisäksi yllätyspalkinto. "Joulu on lasten juhla ja talvisten harrastusten aikaa. Halusimme yhdistää nämä kaksi asiaa hauskalla tavalla ja selvittää, mikä on lasten näkemys Lynx-moottorikelkasta", sanoo myyntipäällikkö Pekka Ohenoja BRP Finland Oy:stä. 20 parasta piparkakkukelkkaa pääsevät näyttelyyn BRP Finland Oy:n Rovaniemen tehtaan pääaulaan. Kisan voittaja julkaistaan 12. joulukuuta.
|
| Toimitus |
| 17.11.2011 |
| Viktor Herten Kesmotors Racing Teamin uusi kuljettaja |
Kesmotors Teami perustettiin 10 v sitten Kesmotors Hannu Loukko Oy:n ja nykyisen Konekeskon toimesta edistämään kilpailutoimintaa moottorikelkoilla ja mönkijöillä sekä tuomaan julki Keskon eri pienkonemerkkejä kuten Lynx moottorikelkkoja. - Uutena kuljettaja teamiin liittyy kaudeksi 2012 Pietarsaarelainen Viktor Herten. Hän on Suomen snowcross-kuljettajien kärkikastia ja tulevan talven tavoitteena on Suomen ja Ruotsin mestaruus sekä MM-mitali. Hertenin myötä teamin näkyvyys laajenee runsaasti Ruotsiin sekä Venäjälle jossa ajetaan MM-mitaleista. Herten ajaa Lynx kelkalla ja Scott ajovarustein. Sopimus Hertenin kanssa auttaa tiimiä myös parantamaan näkyvyyttä ruotsinkielisellä rannikolla joka on tärkeä alue ajatellen Lynx myyntiä, toteaa Juji Loukko. Viktor on nuoresta iästään huolimatta menestynyt ja kokenut snowcross-kuljettaja. Parhaita saavutuksia ovat MM sijoitukset 4 ja 5 sekä SM-hopea. Toisena uutena kuljettajana teamiä tulee edustamaan vasta 16-vuotias nuorimies Jani Tanhuanpää. Hän tulee ajamaan talvella enduroa ja sprinttejä tavoitteenaan voittaa mestaruus molemmista lajeista juniorit luokassa. Kesällä hän osallistuu myös atv-kilpailuihin. Olli Koskelan kesä 2011 oli loistava sillä mies kirjautti itselleen Suomen ja Eestin mestaruuden. Ollin ensi kesän tavoite on uusia Suomen mestaruus sekä lähteä Eurooppaan hakemaan kokemusta erilaisilta radoilta tulevaisuutta varten. Ollin unelmana olisi ajaa täysi EM-sarja kaudella 2013. Mikko Osmo lähtee snowcrossissa haastamaan Suomen kärjen ja tavoittelee SM-mitalia. Myös Ruotsin kisoja kuuluu Mikon kalenteriin sekä Kelkkakunkku ja Snowstar. Juuso Loukko joutuu jättämään talven väliin, sillä miehen polvi on juuri operoitu ja sen kuntouttamiseen menee noin kahdeksan kuukautta joten hänet tullaan taas näkemään viivalla talvella 2013. Ilmoittajana kilpailuihin toimii www.loukko.com. Teamin uusi koostumus kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen Vaasassa Duell Bike-Centerin tiloissa, joissa järjestettiin aiheeseen liittyvä lehdistötilaisuus. Duell on monialainen tukkuliike, joka tuo maahan mm. kelkka-, moottoripyörä- ja mönkijäalaan liittyviä varusteita ja tarvikkeita, ja toimii koko Suomessa Mustasaaresta käsin. Uusia aluevaltauksia Duelilla ovat Rossignolin hiihtopuoli ja venetarvikkeet. - Duell on tehnyt merkittävää yhteistyötä Kesmotors Teamin kanssa tuotemerkkiensä tunnettavuuden lisäämiseksi ja Scott on tästä hyvä esimerkki. Scott tekee varusteet niin kelkkailuun kuin crossihommiin. Myös Airoh-kypärät, Camoplast-telamatot, CA Pro –sukset ja Yoshimuran pakoputket kuuluvat tuotteisiimme, joita Teamin kuljettajat käyttävät, kertoo kelkkatuotteiden tuotepäällikkö Dennis Nylynd Duelillta.
|
| Toimitus |
| 3.11.2011 |
| Yamahan tiedote kelekkamessuista |
Tulevan talven moottorikelkkakauden avaa jo perinteisesti Rovaniemen Kelekkamessut tulevana viikonloppuna. Runsaslumista talvea odotetaan myös Yamahalla, joka viettää 4-tahtikelkkojen 10-vuotisjuhlaa. Konekesko esittelee näyttelyssä Yamaha-moottorikelkat ja -ATV:t sekä uuden FXR-kelkkailuvarustemalliston. "Kaikki merkit viittaavat siihen että tulevasta kelkkakaudesta on tulossa erinomainen. Sääennusteet lupaavat lumista ja kylmää talvea. Asiakkaat ovat jo keväällä varautuneet tulevaan talveen hankkimalla ennakkoon uusia 2012-malleja, ja syksykin on alkanut erittäin lupaavasti hyvän kysynnän myötä. Kokonaisuudessaan moottorikelkkamarkkina tullee olemaan yli 4000 kpl ja ATV-markkina 6000 kpl:een tasossa.", kertoo Yamaha-moottorikelkkoja maahantuovan Konekesko Oy:n maastoajoneuvoista vastaava tuoteryhmäpäällikkö Pasi Mäki-Paavola. Yamaha esitteli ensimmäisen nelitahtimoottorilla varustetun moottorikelkkamallinsa, RX-1:n, kymmenen vuotta sitten. Nelitahtiteknologia toi myös moottorikelkkailussa tehon, ajokokemuksen ja pienemmän polttoaineenkulutuksen aivan uudelle tasolle. Yamaha on jatkanut tuotekehittelyään jatkuvasti ja panostanut erityisesti turvallisuuteen ja ajomukavuuteen. EPS-ohjaustehostimella varustettujen Yamaha Touring -mallien, RS Venture GT :n ja RS Venture TF:n ominaisuuksia on päivitetty. Esimerkkeinä mainittakoon uusi kolmannen sukupolven eturunko, uudistetut iskunvaimentimet edessä ja takana, uudet sukset, uudistettu voimansiirron säätö, uusi täysin soljitettu Camoplast-telamatto, läpivetävät vetopyörät ja erityisesti miellyttävämpi ajoasento uudelleen muotoillun ohjaustangon ansiosta. RS Venture -mallit on suunniteltu todellisille matka-ajajille: uskomatonta ajomukavuutta, pieni kulutus, hiljainen ja vahva nelitahtimoottori ja ohjaustehostin. Legendaarinen Rovaniemen kelkkanäyttely, Kelekkamessut 2011, kerännee jälleen reilusti yli 10000 vierasta tutustumaan 2012 uutuustuotteisiin ja varusteisiin. Yamaha esittelee näyttelyssä upean 2012 4-tahtimallistonsa sekä muutamia erikoismalleja, jotka ovat ensi esittelyssä näyttelyn aikana. Nytro XTX Crossover Special : Yamaha 4-tahti tekniikan 10 -vuotisen taipaleen kunniaksi rakensimme todellisen Crossover -kelkkojen kuninkaan. Ainutlaatuisen Crossover Special -mallin tunnistat karkeasta matosta, Slydog -suksista, Xenon -valoista ja vain tähän kelkkaan suunnitellusta 10th Anniversary -tarrasarjasta! Ennestään loistavasta Nytro XTX:stä on näin syntynyt todellisen vaeltajan retkikaveri. Phazer RTX Racer: Phazer tekee näyttävän paluun kilpailurintamalle, kun uuden SML.n säännöt sallivat osallistumisen niin crossi- kuin endurosarjoihin. Totaltekin kisaiskunvaimentimet, korkeaharjainen matto yms .tekevät Phazerista erittäin varteenotettavan kilpurin tulevien vuosien aikana. FXR 2012 moottorikelkkailuvaatemallisto: Moottorikelkkailu asettaa kovia vaatimuksia vaatetukselle. Sen on suojattava käyttäjää pakkaselta, tuulelta ja kosteudelta sekä mahdollisilta iskuilta. Samanaikaisesti vaatetuksen on kyettävä haihduttamaan hikoilun aiheuttamaa kosteutta, eli säätelemään kehon lämpöä. Toiminnallisen vaatetuksen kolme päätehtävää ovat siis lämpöeristys, vedenpitävyys ja hengittävyys. Vedenpitäviä ja silti hengittäviä niin sanottuja höyrykalvoja, voidaan laminoida tai liittää muulla tavoin erilaisiin tekstiileihin. Höyrykalvon pienet huokoset laajenevat lämmetessään ja supistuvat viilentyessään. Kehon lämpö saa kalvon huokoset laajenemaan, jolloin hikoilun aiheuttama höyrystynyt kosteus pääsee kalvon läpi. Näin keho pysyy kuivana ja samalla sen lämpötila tasaantuu. Kun keho viilenee, höyrykalvon huokoset supistuvat. Näin kalvon sisäpuolella olevan lämpimän ilman poistuminen hidastuu ja keho pysyy lämpimänä. Moottorikelkkailu asettaa vaatetukselle erityisvaatimuksia: Kylmä ilmanala pitää höyrykalvon viileänä, jolloin huokoset eivät laajene. Tällöin kehon hikoilun aiheuttama höyrystynyt kosteus ei pääse haihtumaan, vaan tiivistyy nesteeksi vaatteen sisälle. Vaatteiden sisäpinnoille tiivistynyt kosteus sitoo kehon lämpöä, eli käyttäjä alkaa palella. Tähän voi vaikuttaa kerrospukeutumisella. Asian ydin on varmistaa kosteuden nopea poistuminen iholta, jolloin keho pysyy kuivana ja sen lämpö vakaana. Tämä vaatii alus- ja väliasuilta hyvää kosteuden siirtokykyä - imu- ja haihdutuskykyä. FXR-vaatemallistossa on suuri määrä toiminnalliseen vaatetukseen tarkoitettuja teknisiä asusteita. Erilaisten vaateyhdistelmien avulla käyttäjän olo pysyy mukavana kovissakin olosuhteissa. Uusi www.fxrracing.fi sivusto avataan marraskuun puoliväliin mennessä. Kattava Yamaha ATV-mallisto esillä näyttelyssä: Upeat Yamaha erikoismallit ovat myös esillä näyttelyssä, mm haastavien maastojen erikoislaite Grizzly 700 Mudracer, ammattikäyttöön soveltuva Tatou teloilla varustettu Grizzly Track Pro, sekä suositut Grizzly- ja Rhino traktorimönkijät varusteineen.
|
| Toimitus |
|
|
| |
Copyright ©1999 RideMedia Oy |
|
|